Minimize

Tampereen Terapiakeskus

Tampereen terapiakeskuksessa ajattelemme, että olemme kuin kompassi, jonka avulla pystyt tarkastelemaan vaihtoehtoisia polkuja ja lopulta avullamme ratkaisemaan, minkä polun valitset. Ratkaisukeskeinen psykoterapia on luottamuksellista, tasavertaista yhteistyötä asiakkaan ja terapeutin välillä. Ratkaisukeskeisessä terapiassa etsitään pulmatilanteisiin toimivia ja pienin askelin eteneviä ratkaisuja, joissa asiakkaan omilla voimavaroille ja toiminnoilla on päärooli. Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa toimitaan asiakkaan arvomaailman mukaisesti.

Ensimmäinen tapaaminen on aina ohjauskäynti, jolloin mietimme yhdessä, minkälainen apu olisi juuri sinulle parasta ja keitä muita henkilöitä kannattaisi ehkä ottaa mukaan tapaamisiin.  Samalla mietimme myös, minkälaista erityisosaamista terapeutti tarvitsisi ja lähdemme sen mukaan etsimään juuri sinulle oikeaa psykoterapeuttia.